Henna Ikonen kertoi media-alan opiskeluajoistaan, ensimmäisistä kilpailuvoitoistaan ja unelmasta, josta tuli totta.
Tänä vuonna ammattivalokuvaaja, valokuvaajamestari ja Savon ammattiopistosta media-alalta valmistunut Henna Ikonen voitti kuvallaan lapsikuvasarjan ja sijoittui kolmanneksi Suomen arvostetuimmassa kokonaiskilpailussa, Finnish Photo Awardissa. Henna kertoi, kuinka lapsuuden haave vei hänet kohti aikuisuuden unelmaa, miten hänestä tuli yrittäjä jo opiskeluaikana, millaisia olivat hänen ensimmäiset kilpailuvoittonsa ja onko hän koskaan harkinnut ammattivaihtoa.
Hennan tarina avautuu myös videomuodossa – katso koko haastattelu YouTubessa:
Olet nyt suosittu valokuvaaja, jolla on paljon palkintoja. Olisiko tyttö, joka valitsi media-alan uran ammattiopistossa useita vuosia sitten, voinut kuvitella, mitä kaikkea häntä odotti tulevaisuudessa?
No, en ainakaan nopealla tahdilla. Se toi kyllä jotakin, koska minähän en ole ollut mikään semmoinen valokuvaaja, vaan päätin aikuisiällä, että minusta tulee valokuvaaja. Olen pitänyt aina valokuvista. Minun pitää nyt on kauniita. Kotona harrastin vain valokuvausta ja kuvasin meidän omia heppojamme. Minulla oli ajatus, että ehkä minusta tulee isona valokuvaaja, ja sitä kautta tänne media-alan kouluun, ja siitä se lähti.
Voimmeko me sanoa, että sinä aina tiesit, kuka sinusta tulisi tulevaisuudessa?
Ei, emme voi sanoa. Se aukeni vasta oikeastaan aikuisiällä. Muistan, että silloin, kun kaksoispoikani täyttivät neljä, ja silloin hain media-alalle. Minä näin semmoinen hevoslehden kuin Hippos, ja katsoin sitä. Siinä oli kansikuvana varmaan kaunein kuva, jonka olin koskaan hevosista nähnyt. Rupesin sitä lukemaan, ja siinä luki, että haetaan Photo Finlandia -voittanutta kuvaa. Sitten istuin siinä nojatuolissa olohuoneessani ja sanoin miehelleni: “Tiedätkö mitä? Minä haluan tehdä tätä isona — ottaa tällaisia samanlaisia ihania, maatiaisia kuvia”. Siitä se lähti. Se oli yksi päätös, ja sitten mentiin sata lasissa eteenpäin.
Mistä unelmoi pieni Henna?
Pieni Henna unelmoi hevosista. Hevoset ovat olleet aina elämässäni, ja meillä on tällä hetkellä mieheni kanssa hevostila. Meillä on ravihevosia, ja tavallaan elän pienen Hennan unelmaa. Mutta iso Henna rupesi sitten haaveilemaan valokuvauksesta, ja siitä tuli tavallaan ehkä minun kuitenkin seuraani.
Mutta voimme sanoa, että unelmasi toteutui.
Kyllä.
Muistatko opiskeluaikasi? Mistä pidit eniten opiskelussa?
No, varmaan se oli valokuvaus. Se kulki koko ajan, se oli minun päämääräni. Minä olin tosi kova tekemään töitä. Minulla ei ollut mitään käryäkään Photoshopista tai mistään muustakaan. Kaikki ensiaskeleet tehtiin vasta media-alan koulussa. En ole mikään tietotekniikan ihmelapsi, joten se oli aikamoista opettelua. Muistan, kun harjoittelin yökaudet erilaisia layereita ja maskauksia ja kaikkea, ja minulla oli vain päämäärä, että minusta tulee isona valokuvaaja. Mutta kyllä se ehdottomasti oli valokuvaus, ja kaikki ne pikkuasiat, mitä siellä opeteltiin, ehdottomasti.
Miksi sinä valitsit juuri Savon ammattiopiston?
Se oli ihan puhtaasti lokaation kysymys, koska meillä on hevostila täällä ja minulla on kaksospojat. Pojat olivat vielä sen verran pieniä, etten halunnut lähteä yhtään kauemmaksi kouluun. Eli kyse oli siitä, että halusin pysyä samalla paikkakunnalla, ja onneksi löytyi perustutkinto näin läheltä ja sinne pääsi sitten opiskelemaan.
Kyllä, jos sinulla on unelma, se on todella tärkeää.
Kyllä.
Koetko, että opiskelu Savon ammattiopistossa oli sinulle hyödyllistä?
Ehdottomasti. Kyllä, tavallaan oli. Sanoisin, että media-alan perustutkinto, jonka kävin silloin, oli ehdottomasti sellainen kattaus vähän kaikkea, mitä media-ala voi pitää sisällään. Sieltä valitset oikeastaan sen, mihin suuntaan lähdet ja minulla oli koko ajan kirkkaana mielessä valokuvaus. Panostin koulussa kaikista eniten siihen ja tavallaan hyödynsin itseni ja kaiken sen, mitä siitä tutkinnosta sain omaa uraa ajatellen.
Voimme sanoa, että olet tyytyväinen ammattikouluvalintaasi.
Kyllä, minä pidän sitä. Minä sanoisin, että se on ollut ponnahduslautani, joka on vienyt minua eteenpäin. Ilman hyviä perusteita en usko, että kukaan meistä tulee etenemään.
Valokuvaaja: Peero Lakanen
Puhutaan valokuvauksesta. Yleensä ihmisillä on sellainen mielipide, ettei valokuvaajaksi tarvitse opiskella. Täytyy vain ostaa järjestelmäkamera, ja ihminen on jo valokuvaaja. Mitä mieltä olet tästä?
Minä sanon, että ihan milloin vaan saatte tulla kokeilemaan minun kameraani ja kokeilla, tuleeko sieltä samanlaisia kuvia. Kyllä se vain niin on, että oli sinulla koulutus tai ei, niin täytyy kuitenkin jollakin tavalla opiskella valokuvausta. Sillä meillä on kuitenkin ne perusteet: kuinka kamera toimii, mitkä ovat manuaaliasetukset, kuinka opitaan hallitsemaan valoa, kontrasteja ja sommittelua. Se on kuitenkin niin laaja alue, että siihen täytyy myös nähdä vaivaa. En sano, etteikö olisi semmoisia synnynnäisiä lahjakkuuksia, mutta olen sitä mieltä, ettei kukaan ole seppä syntyneessään. Eli ihan sama, mitä sinä teet — jonkun verran täytyy kuitenkin opetella.
Onko sinulla opiskeluajoilta muistoja, jotka inspiroivat ja innostavat sinua? Se voi olla oppitunti tai lempiopiskeluprojektisi tai tapa esittää opettajan antamaa tietoa.
Kyllä, minulle on ehkä eniten jäänyt mieleen omat näyttöni. Kun tein omia näyttötehtäviäni, ja koska olen vähän sellainen suorittajapersoona. Niitä ei voinut koskaan tehdä vain keskitasolla, vaan piti yrittää tehdä enemmän kuin oli tarpeen. Luulen, että opin niistä eniten, koska ne olivat minun omia projektejani, ja vein ne niin pitkälle kuin siihen aikaan taidoillani pystyin. Luulen, että opin ehkä kaikkein eniten tekemällä niitä.
Voisitko mielestäsi neuvoa nuoria hakemaan Savon ammattiopistoon media-alalle?
Kyllä ihan ehdottomasti! Aivan täysin. Minun mielestäni se on hyvä perusta tälle media-alalle. Sinä pystyt vähän katsomaan, mitä haluat tehdä isona, ja se on hyvä mahdollisuus lähteä siitä myös jatko-opintoihin, mihin haluat hakea.
Ja media-ala on sydämessä.
Kyllä!
Muistatko itsesi, kun valmistuit ammattiopistosta?
Kyllä muistan. Se oli sellainen hetki, että valmistuttuani perustin ensimmäisen toiminimen. Minullahan alkoi yritystoiminta tavallaan saman tien rullaamaan siitä: tuli studiot ja kaikki lähti. Kaikki oli uutta kuitenkin, ja se oli aika huimaa aikaa. Kaikki kävi äkkiä.
Voimme sanoa, että sinulla silloin oli selkeä suunnitelma, mitä siitä, mitä tehdä tullaksesi sellaiseksi kuin olet nyt?
Kyllä minulla oli tosi selkeä päämäärä ja tosi kova, jatkuva oppimisen ja tiedonhalu. Haluan itseäni ja omia kykyjäni koko ajan viedä eteenpäin. Eikä se ole vieläkään mihinkään hävinnyt, että edelleenkin tykkään käydä koulutuksissa, astua niiden mukavuusalueen ulkopuolelle ja sisäistä uusia asioita. Valokuvauksessa et ole koskaan valmis, etkä koskaan pysty sisäistämään kaikkea. Minusta on tosi hienoa: aina on jotain uutta.
Mikä auttaa sinua ymmärtämään, mitä pitää tehdä?
Se on varmaan ihan se konkreettinen tekeminen. Jos käyn esimerkiksi jossain koulutuksessa, haluan nopeasti päästä toistamaan sitä, mitä siellä näen. Teen ne yleensä täällä studiolla tai missä tahansa satun olemaan. Jos olen jonkin uuden asian äärellä, haluan mahdollisimman nopeasti päästä tekemään sitä, koska tekemällä oppii kaikista parhaiten.
Eli kun opiskelet ammattiopistossa, teet projekteja, jotka kiinnostavat sinua. Miten sait idean avata oman valokuvausstudion?
Se tuli itse asiassa jo opiskelujen aikana. Kun olin media-alalla, tein samalla kevytyrittäjäjänä valokuvausta. Ensimmäinen studiotilani oli meidän hevostilallamme. Minulla oli siellä kuvaushuone, jossa kuvasin. Huomasin, että viikonloppuni alkoivat täyttyä kuvausasiakkaista. S Siitä alkoi ajatus, että ehkäpä tämä voisi olla se, mitä oikeasti haluaisin tehdä. Kun sitten valmistuin, ensimmäinen asia olivat studiotilat ja toiminimi, ja kevytyrittäjyys vaihtui kokoaikaiseksi yrittäjyydeksi. En ole katunut päivääkään, että lähdin.
Oliko se vaikeaa, kun tänään esimerkiksi olet opiskelija, mutta huomenna sinä tulet jo yrittäjäksi? Miltä se tuntui?
Se oli samalla hyvin vapauttavaa aikaa, koska opiskelu oli ohi ja olin uuden edessä. Mutta samalla se oli todella, voisi sanoa jopa pelottavaa ja jännittävää aikaa: miten tämä lähtee liikkeelle, kuinka onnistun, miten ihmiset löytävät minut ja niin edelleen. Varmasti samat ajatukset, jotka jokaisella aloittelevalla yrittäjällä on alussa. Kaikki muuttuu, ja olet nyt itse vastuussa kaikesta.
Mitä sinä luulet, voisitko sinä neuvoa nuoria opiskelijoita osallistumaan tähän eli tulee yrittäjäksi jo opiskelussa?
Kyllä, ehdottomasti! Kannustankin siihen. Ainakin itse, kun tein kevytyrittäjänä töitä opiskelun ohella, opin todella paljon jo yrittäjyydestä. Ei ollut täysin vierasta hypätä yrittäjyyden maailmaan, koska kevytyrittäjänä toimiminen on toki helpompaa eikä vielä kokoaikaista. Ehdottomasti oppii siinä ihan todella ennen kuin hyppää tähän täysillä.
Mielestäsi voisiko yrittäjyys häiritä opiskelua?
En pysty puhumaan kaikkien puolesta, tietenkään, mutta koen, että se vahvisti opiskeluani ja valokuvaajaksi kasvamistani, kun tein yrittäjyyttä rinnalla. Se ei välttämättä sovi kaikille. Se voi olla rankkaa tehdä töitä ja opiskella samaan aikaan, mutta kyllä se kannatti. En muuttaisi omaa opiskelu- tai yrittäjyyden polkua sen suhteen.
Ehkä se riippuu opiskelijasta.
Kyllä, se riippuu ihan siitä ja varmaan myös omasta motivaatiosta, kuinka korkea se on.
Ja siitä, mitä opiskelija haluaa elämältä. Ehkä työskentely toimistossa voisi olla parempi vaihtoehto.
Kyllä, täytyy itse ajatella, mikä on oma polku. Mutta se oli minun polkuni, ja koen, että se oli hyvin hyödyllinen.
Ja voimme totta kai nähdä, että onnistut todella hyvin.
Kiitos.
Puhutaan sinun lempivalokuvausgenrestäsi. Mitä voisit valokuvata koko elämäsi ajan?
Muotokuvia. Muotokuvia aivan, ja oikeastaan kohde voi olla mikä tahansa: eläin, lapsi tai aikuinen. Mutta muotokuvat, Fine art -muotokuvat, ovat ehdottomasti minun juttuni.
Ihana kuulla. Onko sinulla lempi tai tärkein muotovalokuvaus?
On. Muotokuvaus on ehdottomasti se, ja jos pitäisi valita tarkemmin, niin se on lasten muotokuvaus.
Koska se on ehkä vaikeampaa, kuin jos se on tavallinen ihminen.
Kyllä, heitä ei voi samalla lailla ohjata kuin aikuisia. Se tuo siihen oman erityisyytensä. Ja olen sellainen, että haluan aina, että kuva kertoo jotain enemmän: siinä pitää olla tunne, siinä pitää olla tarina. Vaikka olisi ajatella, että kyse on vain muotokuvasta, mutta sen pitää olla vielä enemmän.
Eli sinä haluat kertoa ihmisten, lasten tarinoita omissa valokuvissasi.
Kyllä, kyllä ehdottomasti.
On todella kiva, kun katsot valokuvaa tai sarjaa kuvia ja sydämessä tuntuu jotain.
Kyllä, niiden pitää herättää tunteita. Olen aina sanonut, että hyvä kuva on sellainen, joka pysäyttää.
Minä seuraan sinua somessa ja kirjoitit Facebookissa, että olet iloinen siitä, että ihmiset ottavat enemmän valokuvia eläinten kanssa ja järjestävät lemmikkien valokuvauksia. Miten ymmärsit, että tykkäät ottaa näitä valokuvia?
Se varmaan lähti siitä hevostaustasta, koska hevoset ovat minulle ystäviä. Meillä on niitä kotona, ja tavallaan ymmärrän niitä, joilla on eläin kotona — kuinka tärkeitä ne ovat. Ne ovat perheenjäseniä useimmille meistä, joilla on eläimiä ja jotka elävät niiden kanssa. Ehdottomasti, ja nimenomaan puhumme sellaisista oikeista eläinten muotokuvista, jotka on valmisteltu ajatuksella ja taidolla. Juuri ne kuvat päätyvät ihmisten seinille. Koska vaikka se on surullista, se on elämää: joskus kuvat ovat ainoa asia, josta me muistamme eläimemme, koska niillä on niin paljon lyhyempi aika täällä kuin meillä.
Sinun työsi voi auttaa sinua tulemaan osaksi toisen perhettä.
No kyllä, esimerkiksi joo. Koen, että sillä ikuistamisella on iso rooli. Minullakin on paljon töitä, jotka ovat ihmisten kotona heidän seinillään, ja he katsovat niitä joka päivä. On hienoa olla osa sitä, että he muistavat heille tärkeät ja läheiset ihmiset tavallaan minun kauttani, koska he ovat joskus käyneet täällä tai minä olen käynyt heillä, ja kuvat päätyvät sinne, ja ne ovat ikuisia.
Miltä sinusta tuntui, kun ymmärsit, kuinka tärkeä hetki se on, kun perhe on studiollasi lemmikkinsä kanssa ja sinä voit vaikuttaa tämän perheen elämään? Miltä se tuntui?
Hyvältä, totta kai. Olen aina ajatellut olevani enemmän muistojen luoja, että ne ovat ikuisia ja todella tärkeitä sille perheelle.
Muistatko suosikki- tai hauskimman eläinkuvauskokemuksesi?
Kyllä, luulen, etten oikein pysty erittelemään, mutta ne ovat aina koiranpennut. Kyllä ne ovat ne pienet pennut, jotka käyvät täällä. Jos esimerkiksi kasvattaja tulee ja otamme kaikista pennuista yhteiskuvan, se on hirvittävän hauskaa. Se on välillä sellaista mylläkkää, mutta todella hauskaa. Kyllä, ehdottomasti sanoisin, että koiranpennut.
Hevoskuvasi voittavat myös usein palkintoja kilpailuissa. Muistatko, miltä sinusta tuntui, kun sait ensimmäisen palkintosi?
Aivan huimalta. Se on varmaan kaikista kilpailuista ikimuistoisin — ensimmäinen kerta on aina tärkein. En ollut siinä vaiheessa edes ajatellut osallistuvani näin suuriin kilpailuihin, kunnes eräs kuvaajakollegani sanoi minulle: “Henna, miksi sinun hevoskuvasi eivät mene tuohon kilpailuun?” Sanoin, etten vielä voi osallistua tällaisiin kilpailuihin, koska ajattelin, että minun täytyy päästä vielä pidemmälle. Hän sanoi: “Ei, vaan lähetät nyt sinne”.
Ja niin siinä kävi, että päästiin finaaliin heti. Se oli aivan shokki. Mutta se oli kivaa, kaikki oli uutta, kaikille jännittävää. Siellä tapaa niin paljon valokuvaajia, joita itse ihailee ja joiden luo ajattelee: “Voi kun joskus pääsisin sinne”. Ja se oli vielä hauska juttu, koska seisoin samalla lavalla palkittavana kuin tämä valokuvaaja, joka oli sen Hippos-lehden kannen kuvan ottanut ja jonka takia minusta tuli valokuvaaja. Se oli hienoa, kyllä.
Voisitko sinä ajatella silloin, kun opiskelet ammattiopistossa, että sinun valokuvasi ovat parhaat?
En. Kyllä minä aina unelmoin siitä, että joskus osaisin noin hyvin ja voisin osallistua tuollaisiin kilpailuihin. Mutta siinä vaiheessa se tuntui todella kaukaiselta haaveelta. Luulen kuitenkin, että se on ollut kantava voima, joka on semmoisella vimmalla vienyt minua eteenpäin. Ajattelin, että haluan joskus myös olla yksi heistä.
Voimmeko me sanoa nyt, että se oli sinun suurin unelmasi?
Kyllä, se oli yksi niistä. Ensimmäinen kilpailu on varmasti se, joka jää eniten mieleen ja jonka muistaa aina.
Jännittääkö sinua nyt, kun olet osallistumassa kilpailuun, vai oletko täysin varma, että saat palkinnon joka tapauksessa?
En todellakaan ole täysin varma. Meillä on siellä niin valtavan taitavia valokuvaajia, että uskoisin kaikkien olevan samalla tasolla. Sitten se on tuomariston antamat pisteet, jotka lopulta ratkaisevat. Jokainen, joka sinne pääsee, on oman alansa huippu, siitä ei pääse mihinkään.
Mutta se jännittää joka kerta, kun tuomarit arvostelevat kuvan. Kun printti tuodaan valojen alle, he alkavat katsoa sitä ja arvostella jokaisen kohdan. Kyllähän siinä aina sykkeet nousevat.
Muistatko miksi ja miten sinä haluaisit osallistua kilpailuun?
No varmaan se lähti siitä, kun kollega sanoi, että kokeilepas, ja sinne päästiin. Sen jälkeen minulle tuli ajatus, että hitsi, pitäisiköhän kokeilla uudestaan. Ja sitten asennoiduin siihen jo vähän eri tavalla.
Eli käytin vähän enemmän vaivaa niiden kuvien eteen. Saatoin suunnitella, mitä kuvia otetaan ja millaista tyyliä kuvaa. Lähetin sinne jo sillä asenteella, että nyt tehdään kilpailukuvia. Mutta joo, kyllä.
Eli kollegan vaikutus oli tärkeintä elämässäsi.
No varmaan kyllä.
Oletko koskaan ajatellut ammatinvaihtoa ja valokuvauksen lopettamista?
En, en, en, en, kyllä. Valokuvaus on varmasti sellainen, joka tulee säilymään jonkinlaisena osana aina. Vaikka minulle tarjoutuisi jokin unelmatilaisuus, josta en voisi kieltäytyä, luulen, että valokuvaus säilyy taustalla joka tapauksessa. Vaikka se ei olisi kokopäivätyö, jollakin tasolla en varmasti koskaan tule lopettamaan sitä.
Nyt oletko täysin varma, että olet oikeassa paikassa?
Kyllä, joo. Tämä on ollut juuri se, ja se vain vahvistuu sitä mukaa, mitä pidempään olen tätä tehnyt. Mitä enemmän olen tehnyt tätä työtä, sitä vahvempi tunne minulla on, että haluan vielä pysyä tässä.
Viimeinen kysymys — mitä neuvoja antaisit nuorille, jotka nyt haluavat tulla media-alan asiantuntijaksi?
Kuunnelkaa kaikkia. Ihan sama, kuinka hyvä olisit tai kuinka paljon asioita jo osaisit. Kuuntele ja opi. Älä ikinä ajattelee, että “en tiedä, oppisinko tuolta mitään”. Olen sitä mieltä, että voit oppia jokaiselta ihmiseltä, jonka kanssa keskustelet, kuka kertoo sinulle asioita olin mistä tahansa. Pysy avoimena ja kuuntele. Se on minun neuvoni.
Olen samaa mieltä. Kiitos sinulle paljon keskustelusta!
Kiitos!
