Savon ammattiopiston Varkauden kampuksella on mahdollista opiskella montaa eri alaa ja suorittaa monia eri korttikoulutuksia.
Seuraavaksi esittelyssä on viisi alaa, kuvia lukion Wanhojen tanssien harjoituksista ja kun yhdeksän luokkalaiset Waltterin ja Kivelän koulusta tulivat tutustumaan aloihin marraskuun alussa.
Autoala
Savon ammattiopistossa opiskelijat harjoittelevat ja suorittavat erilaisia tehtäviä työsalissa. Opiskelijat mm. pesevät renkaita ja vaihtavat niihin vanteet.
Autoalan opiskelijat suorittavat ajoneuvoalan perustutkinnon. Valmistumisen jälkeen heistä voi tulla automekaanikkoja, hyötyajoneuvomekaanikkoja, diagnoosimekaanikkoja tai pienkonemekaanikkoja.










Koruala



Opiskelijat oppivat eri tekniikoita opiskeluiden aikana. Näitä tekniikoita on esimerkiksi kultasepän tekniikat ja jalometallin pakottaminen. Opiskelijat pääsevät suunnittelemaan ja toteuttamaan koruja ja somisteita käyttäen eri materiaaleja. Nämä voivat esimerkiksi olla jalometalli, korukivi, emal ja lasi.
Opiskelun ohella on mahdollista toteuttaa asiakastöitä ja projektitöitä, jos opiskelija haluaa.







Korualan opiskelijat suorittavat taideteollisuusalan perustutkinnon. Heidän tunnetumpi työnimike on artesaani.
Liiketalous
Ennen joulua Savon ammattiopisto pyörittää Varkaudessa Sakkyn Joulupuotia. Siellä on myynnissä paikallisten tuottajien tuotteita. Liiketalouden opiskelijat työskentelevät puodissa. He laittavat tuotteita esille, pyörittävät kassaa, myyvät tuotteita, palvelevat asiakkaita ja somistelevat puotia.
Liiketalouden opiskelijat suorittavat liiketoiminnan perustutkinnon ja tunnetumpi työnimike on merkonomi. Mahdollisia työtehtäviä valmistumisen jälkeen on paljon. Näitä on esimerkiksi myynnin suunnittelu, myynti, asiakaspalvelu ja markkinointiviestintä.










Media-ala


Loppu syksystä opintojen aloittavilla opiskelijoilla on edessä Värit, sommittelu ja typografia kurssi, jossa he suunnittelevat Sakkyn Joulupuodin ikkunateippaukset. Yhden opiskelijan teippaukset valitaan, jonka elementtejä käytetään myös puodin lehti-ilmoituksessa.
Paikallinen mainostoimisto Avant Arthouse asentaa teippaukset ikkunoihin. Media-alan opiskelijat pääsevät katsomaan kun tämä tehdään.
Media-alan opiskelijat suorittavat media-alan ja kuvallisen ilmaisun perustutkinnon ja heistä tulee mediapalveluiden toteuttajia. Opiskelut sisältävät graafista suunnittelua, printti-, verkko- ja somejulkaisuiden suunnittelua ja toteutusta. Valo- ja videokuvaus ja kuvanmuokkaus ja videoeditointi sisältyvät myös opintoihin.








Rakennusala

On mahdollista, että opiskelijat auttavat muita aloja. Esimerkiksi he voivat käydä Sakkyn Joulupuodilla ja kiinnittää koukkuja kattoon.
Rakennusalan opiskelijat suorittavat rakennusalan perustutkinnon ja heistä tulee talonrakentajia. Opiskeluiden aikana he opiskelevat talonrakennusta, betonirakennusta, muurausta ja kattotöitä.









Lukio
Lukion toisen vuosiluokan opiskelijat harjoittelevat Wanhojen tansseja loppu syksystä lähtien.
Savon ammattiopiston yhteydessä on Varkauden lukio. Koulut käyttävät samoja tiloja, kuten ruokala, liikuntasali ja aulat.










Ysit
Yläkoulun lopettavilla 9.lk oppilailla on tärkeä päätös edessä. Mitä he opiskelevat seuraavaksi. Tämän päätöksen avuksi on onneksi järjestetty Sakkylla tapahtuvia ala kiertopäiviä.
Oppilaat saavat itse valita kolme alaa, joihin he haluavat tutustua. Alat ovat valmistelleet pieni muotoisia alaan liittyviä tehtäviä tutustumaan tuleville oppilaille.











