Etusivu » NewLens Media NY – Yritystarina

NewLens Media NY – Yritystarina

Noa ja Lukas kameran kanssa NewLens Media NY:n Noa ja Lukas

Idea perustamisesta

Idea oman yrityksen perustamisesta syntyi, kun syksyllä -24 koulussamme kerrottiin NYT-yrityksistä. Noa oli pohtinut omaa yritystä jo ennen media-alalle hakeutumista ja tämä matalan kynnyksen mahdollisuus innosti siihen. Hetken pohdiskelun, opettajalta lisätietojen kyselemisen ja Lukaksen mukaan saamisen jälkeen alettiin hommiin. 

NYT-yrityksen perustaminen

Nuorten Yrittäjyys ja Talous NYT on valtakunnallinen järjestö, jonka tavoitteena on innostaa lapsia ja nuoria tulevaisuudesta. NYT järjestää 6. ja 9. luokkalaisille yrityskylä-kokonaisuuksia sekä tarjoaa Vuosi Yrittäjänä- ohjelmaa yläkoululaisista korkeakouluihin. 

Me lähdimme mukaan Vuosi Yrittäjänä- ohjelmaan toisen asteen opiskelijoina ammattikoulussamme. Kouluissa opettaja saa koulutuksen ohjelmaan ja sen ”valmentamiseen” opiskelijoille. Saimme siis perustamisessa apua yhdeltä opettajistamme. 

Ohjelmaan saadaan kirjautumistunnukset, jolloin yritys päästään rekisteröimään netissä mukaan ohjelmaan. Samalla sivulla saadaan myös perustamisen ja yrityksen ylläpidon tueksi tehtäväksi moduuleja, joissa on eri aihealueisiin liittyviä tehtäviä ja kysymyksiä, joilla oppii hahmottamaan mm. omia vahvuuksiaan sekä mitä yrityksen pyörittäminen oikeasti vaatii.  

Lukas ja Noa tämän kesän yrityskuvauksissa

Media-alan opiskelijoina meille oli selvää, että liikeideamme tulisi koskemaan nimenomaan media-alan palveluita. Nimen keksiminen oli sitten haastavampaa, mutta pienten sanaleikkien ja kilpailijoiden nimien tutkimisen jälkeen päädyimme nykyiseen nimeen NewLens Media NY. 

Yritys rekisteröitiin toimintaan 8.1.2025. Samoihin aikoihin julkaisimme some tilimme sekä verkkosivumme logon ja visuaalisen ilmeen kera.

”Saimme perustamisessa apua opettajiltamme”

Yrityksen toiminta

Vuosi Yrittäjänä- ohjelman mukaan yrityksemme toiminta-aika on 6-12 kk eli siis korkeintaan vuoden. Tämän jälkeen yritys on sitten mahdollista rekisteröidä itse itselleen toimintaan, jos sitä haluaa jatkaa. Ohjelman aikana perustetulla NYT- yrityksellä ei siis ole Y-tunnusta, vaan laskutuksessa voidaan anoa käytettäväksi NYT:in Y-tunnusta. Tienaaminen yrityksellä on myös ALV-vapaata 20 000 euroon asti. 

Yrityksemme ensimmäinen keikka tulikin heti jo tammikuussa itse NYT:iltä, kun he halusivat Kuopion Uskalla Yrittää- tapahtumaan valo-ja videokuvaajia. Me otimme tehtävän vastaan innolla ja aloimme heti suunnittelemaan keikkaa sekä toki myös hinnoittelua yms, muuta mitä yrityksemme tarvitsi. 

Ensimmäinen kuvauskeikka jännitti kovasti, mutta hyvän suunnittelun ja sujuvan yhteistyön ansiosta päivä sujui hienosti ja saimme editoitua heille videon ja kuvat valmiiksi lähipäivien aikana. 

Matkuksessa Uskalla Yrittää – tapahtumassa

Missä mennään nyt?

Aloitimme kumpikin huhtikuun lopussa toteuttamaan näyttöjä koulumme tutkintoa varten, joten tekemistä on riittänyt koko kesäksi. Asiakas töitäkin on ollut kesän aikana. 

Yhtenä näyttötehtävänä oli graafisen ohjeistuksen luominen, jonka seurauksena vaihdoimme yrityksen visuaalisen ilmeen uuteen vasta hiljattain. Perustimme samassa myös verkkosivuillemme blogiosion, jonne olemme julkaisseet artikkeleja.

Meidän uudistetuille verkkosivuille pääset tästä linkistä: NewLens Media NY.

Seuraathan meitä myös someissa!